keskiviikko 22. helmikuuta 2017

RIEMUKAS LASKIAISSUNNUNTAI

Tervetuloa sunnuntaina 26.2.2017 viettämään Tiirinkosken Tehtaalle iloista laskiaisriehaa klo 12-17. Lapsille tiedossa ponikärryajelua ja ponien lisäksi tietysti ihania maatilan eläimiä nähtävillä.
Kaupalle on saapunut paljon kevään uutta niin sisustukseen kuin vaatepuolellekin.


Kahvilan puolella Lakrids By Johan Bülown edustaja Jonas paikalla esittelemässä Lakridsin lakuja ja tietysti myös muita maistuvia herkkuja saatavilla.


Nähdään Tiirinkoskella!

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

NYT ON AIKA HEMMOTELLA ITSEÄSI

Kun kevätaurinko alkaa lämmittämään, myös koti kaipaa pientä tekohengitystä talven jäljiltä. On aika vaihtaa sisustusta kevyempään ja usein tulppaanit vaaseissa kertovat jo mielen muutoksesta kohti kevättä. Tulevan kevään värit ovat täynnä pastellien eri sävyjä ja meille suomalaisille sopivia maanläheisiä sävyjä. Myös kestosuosikki sininen näyttää pitävän pintansa. Verkkokaupasta voit bongailla tanskalaisen HKliving uutuuksia ja kaupalta löytyy myös merkin uudet ihanat puuvillamatot. Lisäksi voit etsiä sinulle sopivan huonetuoksun huonetuoksun Skandinaviskin laajasta valikoimasta.


Oman itsesi hemmotteluun taas sopivat Pariisista tulevat Kure Bazaarin kynsilakat, jotka ovat muuten niin luonnonmukaisia sisällöltään kuin toimiva kynsilakka vain voi olla. Tämä tarkoittaa siis sitä, että kynsilakoissa on käytetty mahdollisimman paljon (85%) luonnonmukaisia raaka-aineita ja haitallisiksi todetut kemikaalit (esimerkiksi formaldehydi) on jätetty kokonaan pois. Synteettisiä ainesosia on käytetty mahdollisimman vähän, mutta kynsilakan pysyvyys ja nopea kuivuvuus vaativat myös näitä ainesosia. Kynsilakanpoistoaine on kuitenkin sisällöltään pelkkiä luonnonmukaisia öljyjä ja voin taata, että tämä kynsilakan poistoaine ei kuivata käsiäsi! Kynsilakanpoistoaine ei sisällä asetonia.


Kaupalla on myös erilaisia luonnonmukaisia tuoksuja Honoré des presiltä. Vaihtoehtoja löytyy niin Eau de parfum kuin Eau de toiletteakin ja tuoksuina muun muassa pehmeän vaniljaisia vaihtoehtoja kuin raikkaampiakin versioita. Nämä tuoksut eivät sisällä synteettisiä ainesosia, eikä väriaineita.
Tervetuloa ostoksille niin paikan päälle kuin verkkokauppaankin!

tiistai 7. helmikuuta 2017

HÄRKÄPAPUSÄMPYLÄT


Tiirinkosken tehtaan omassa maassa viljelty härkäpapu on mainiota joko sellaisenaan esimerkiksi keitettynä lisukkeena, rouheena kasvispihveissä tai jauhona loistavissa härkäpapusämpylöissä. Härkäpavussa on paljon proteiinia ja tärkeitä kivennäisaineita ja se on kaiken lisäksi luontaisesti gluteenitonta.

Härkäpapujauhoilla voi korvata ohjeessa kuin ohjeessa 2 desilitraa normaaleista jauhoista, mutta tässä yksi loistava resepti, johon maku tulee härkäpavusta sekä aurinkokuivatuista tomaateista.


50 g hiivaa
1 rkl sokeria (tai siirappia)
3/4 dl oliivioljyä
2 tl suolaa
5 dl vettä
1 dl kaurahiutaleita
1,5 dl härkäpapujauhoa
n. 2,5 dl sämpyläjauhoja
n. 2,5 dl vehnäjauhoja
n. 0,5 dl aurinkokuivatun tomaatin paloja

Lämmitä vesi reilusti kädenlämpöiseksi. Lisää veteen kaurahiutaleet, oliiviöljy, suola, sokeri sekä pieneksi pilkotut aurinkokuivatut tomaatit. Lisää kuivahiiva pieneen määrään jauhoja ja sekoita jauhot keskenään. Voit halutessasi korvata tavalliset kaurahiutaleet, sämpylä-, sekä vehnäjauhot gluteenittomilla jauhoilla, jos haluat gluteenittoman lopputuloksen.

Lisää jauhoseos pieninä erinä nesteeseen ja anna kohota lämpimässä vedottomassa paikassa noin 30 minuuttia. Laita uuni lämpiämään 220 asteeseen (kiertoilmauuni 200 astetta). Vaivaa kohonnut taikina ja leivo haluamasi kokoisia sämpylöitä. Nostata liinan alla ja paista sämpylät noin 12-15 minuuttia uunista riippuen.

Nauti sellaisenaan tai keiton lisukkeena. Aurinkokuivatun tomaatin tilalle voit vaihtaa esimerkiksi raastettua juustoa, porkkanaa tai muuta makusi mukaan. Vain mielikuvitus on rajana! Ja eikun herkuttelemaan. :)

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Olemme auki ti-pe 11-18, la 11-17 ja su 12-17. Tervetuloa!